Ompeluhuoneen kauppa

30. heinäkuuta 2015

Tyttölapsen vaatteita erinäisillä rypytyksillä höystettynä

Minun pienelle tytölleni on ommeltava vaatteita jo koossa 104 cm. 


Eurokankaan heräteostos oli tämä Marianne-karkit mieleen tuova raidallinen liehuke. Tein tuttavuutta tyllin kanssa pitkästä aikaa. 


Suunnilleen kolme leveyttä Eurokankaan pehmeää tylliä rynttäsin resoriin kiinni. Tein raitakankaan yläreunaan käänteen ja ompelin käänteen päälle rypytyslangan. Kun olin kiristellyt hameen sopivan levyiseksi, ompelin ompelukoneen jousto-ompelella päällyskankaan tyllin päälle resorin alareunaan.


Valkoinen lierihattu on kuulunut neidin kesäasusteisiin, vaikka enimmäkseen se on kyllä roikkunut naulakossa, koska aurinko ei tunnetusti ole paistanut. Halusin kokeilla tällaista versiota, jossa on takana pitkä lieri. 


Syksyä silmällä pitäen pitkähihaisia paitoja ja housuja. 


Sain taas kerran Paulalta idean ja piristin peruspaitaa tällaisella hienoudella, jota kuulema kutsutaan frillaksi. 


Perushousukaavasta muokkasin tytöllekin KE-saumattoman lököhousukaavan. 


Rusetit vain ja ainoastaan arkipäiviä piristämään. Kiristysvirkaa niillä ei ole.


Samalla kun tilasin Noshilta housuihin joustocollegea, sorruin ostamaan myös tätä ihanaa kangasta, josta ei tietysti ole järkevää ommella neljävuotiaalle tytölle (likaantuu, kulahtaa, harmaantuu), mutta josta oli ihanaa ommella hänelle perustunika.


Punainen nappi piristyksenä niskassa.


Rypytyslankaa tuli käytettyä tähänkin vaatteeseen. Lisäsin tuollaisen rypytetyn kaitaleen hupun vuorin ja päällyskankaan väliin. 


Ajattelin jo ommelleeni neitokaiselle riittävästi, kun kävimme Oulussa Metsolan liikkeessä ja hän ilmoitti haluavansa ehdottomasti Pupu Tupuna -vaatteita. Olenhan tietysti tuota kangasta ihastellut ja odotellut, että eikö se koskaan ole alennuksessa. Yksissä tuumin päätimme investoida kankaaseen. 


Musta mekkokaan ei välttynyt rypyiltä. 


Mutta kyllä tämä Pupu Tupuna -kangas vain on niin nostalginen juttu. Pupu Tupunoita luettiin kultaisella 80-luvulla ja äiti sanoi, että Pupu Tupunat ei ole kovin sivistävää kirjallisuutta, koska niissä on niin yksinkertainen juoni eikä syvempää sanomaa, mutta silti meille piti lukea niitä, sen yksinkertaisen juonen takia ja noiden ihanien pupunkuvien takia ja näitä luetaan täällä meillä 2010-luvullakin.

Harvoin on muuten kangas käytetty näin tarkkaan. Tyttö sai jämäpalat ja leikkasi jokaisen Pupun ja kaikki vaunut talteen huolellisesti pienillä saksillaan.


Vielä Noshin kankaasta yksi paita.


Että sellaisia. Vielä on muistikortilla purettavaa, kun kerkeisi. 

6 kommenttia:

  1. Oi ei,miten ihania vaatteita! Minäkin eilen aloin päivittämään neljävuotiaan vaatekaappia ja ompelin settejä. Ja ihanaa tuo pupu tupuna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula. Setit kyllä helpottaa arkea, kun kiireessä pitää kaivaa kaapista vaatteet lapsille.

      Poista
  2. Tosi kivoja juttuja olet ommellut, kun kaikissa on jokin pieni kikka :)

    VastaaPoista
  3. Suloisia rypytysvaatteita! Tässä olikin kunnon setti kun kerran oot vauhtiin päässyt. :) Varmaan oli neiti mielissään näistä ihanuuksista.

    VastaaPoista
  4. Nämä on niin nättejä kaikki! Ja suloisia yksityiskohtia, miksiköhän näitä ei itse osaa yhtään käyttää. Pupu Tupuna ihastuttaa, harmi kun ei ole enää niin pientä lasta, jolle voisi siitä jotain tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Hanna Mi! Minusta sun töissä kyllä on usein kivoja yksityiskohtia. Niitä ei ehkä vain itse aina huomaa.

      Poista